Ossi tulee meille

Kun haimme Simban Partasilta -97, ihastuin Ossin emoon, Lilliin (Kiru's Glamour Puss, sbi g21) niin, että pyysin Riittaa ilmoittamaan, jos Lillille tulee pentuja ja joku saman näköinen kuin Lilli. Se oli kai kaunein kissa, jonka olin livenä siihen asti ikinä nähnyt, vaikkakin vähän arka. 1999 helmikuussa sain uutisia, että 3 pentua on syntynyt Lillille. Varasin tytön, koska olin lukenut jostain, että naaras ja uros tulisivat ehkä paremmin toimeen keskenään.
Kuvassa Ossi ja sisarukset, Otto ja Oona. Kuva Riitta Partanen, Fotocatin.

En päässyt taaskaan pentuja katsomaan, joten olin vain kuvien varassa. Jossain vaiheessa Riitta ehdotti, että ottaisinkin Oonan sijasta Ossin ja päätin vaihtaa varauksen tytöstä poikaan. Ossia en päässyt itse hakemaan, vaan meidän Ellu kävi vanhempiemme kanssa sen hakemassa, kun olivat jo Oulussa asti muutenkin. Alla Ossi Ellun sylissä matkalla uuteen kotiin. Oli kuulemma huutanut kuin menninkäinen melkein koko matkan...Voi toista.

Eniten jännitin kai sitä, miten Simba suhtautuisi uuteen tulokkaaseen, olihan se ollut ainoana kissana jo puolitoista vuotta. Tein ehkä virheen, kun Ossi päästettiin heti ulos kopasta tutkimaan uutta kotia. Simba nimittäin kauhistui ja paineli yläkertaan mun sängyn alle piiloon. "Mikä kiljuva jalopeura, kauhea ilmestyskirjan peto!" Voi itku.

Ossi sen sijaan kotiutui hetkessä :). Vähän aikaa tietysti etsi muita pentuja, mutta positiivinen kun oli luonteeltaan, sopeutui nopeasti. Olin ensimmäiset päivät epätoivoinen, kun mietin, että pitääkö pieni tosiaan palauttaa Riitalle, kun Simba ei uskaltanut tulla edes syömään kuin yöllä, jolloin Ossi oli suljetun oven takana mun kanssa nukkumassa. Minähän olin jo rakastunut ipanaan korviani myöten, enkä missään nimessä olisi halunnut luopua siitä enää. Pari päivää meni, ja yhtenä iltana Simba hiippaili portaita alas ja jäi tuijottamaan Ossia, joka leikki eteisen lattialla. Vaivihkaa seurattiin olohuoneesta, mitä tapahtuu, ja niin vain iso kisu tuli alas haistelemaan pientä. Ossi teki jotain arvaamatonta ja Simba säntäsi takaisin ylös :/. Oh no. Jonkin ajan päästä se kuitenkin tuli taas, ja jopa lattialle asti, haistelivat toisiaan ja siitä se vähitellen alkoi, kaveruus. Eräänä päivänä yllätin ne sitten nukkumasta yhdessä, jippii! Tässä alla ikimuistoista todistusaineistoa siitä hetkestä.

Siitä lähtien Ossi seurasi Simbaa joka paikkaan ja ihaili selvästi isoa kisua suunnattomasti, kuin pikkuveli isoveljeään.
Simballa oli muuten ollut ennen Ossin tuloa tapana kanniskella sellaista pientä pehmokissaa, joka mulla oli maskottina. Ossin tulon jälkeen pehmokissan kanniskelu unohtui. Simba kun sai oman oikean kissan kaveriksi!

Näistä pojista tuli ystävät seuraaviksi 14 vuodeksi.