Simban vanhuus

Simba on vanhin eläin, joka minulla on ollut. Rex kuoli 14 vuotiaana ja samoin Ossi. Tomi oli vain 10 vuotta, kun sen lähdön aika tuli.

Vuosi 2015: Simba on kohta 18 vuotias, jos sinne asti päästään. Tuon ikäisen kanssa kun mennään päivä kerrallaan. Vanha Simbasta tuli melkein yhtäkkiä, Ossin kuoleman jälkeen. Siihen asti se oli hypellyt tiskipöydälle, lavuaareille juomaan vettä hanasta, minne vaan. Sitten yhtäkkiä: ei enää. Liikkeet tulivat epävarmemmiksi, ruokahalu väheni (ennen kun se oli syönyt Ossinkin ruuat, jos vaan mahdollista) ja se alkoi nukkua todella vahvasti kuorsaten joskus kuin ihminen.

Päätin pitkän harkinnan jälkeen hankkia uuden pennun, Roopen, joka muuttaisi meille lokakuussa. Ensin päätin Ossin lähdettyä luotamme, että en ikinä ota mitään eläintä, kun luopuminen on niin raskasta. Vähitellen kuitenkin taivuin siskoni kannalle, että tylsää ja onnetonta se elämä olisi ilman mitään eläimiä! Siispä tarkastutin Simban eläinlääkärissä, ettei olisi mitään vakavaa sairautta ja siten estettä pennun tulolle. Sairas vanhus ja pentu kun ei olisi mikään loistava yhdistelmä...Simballa todettiin sillottumaa selässä ja ummetukseen tuli lääkitys, mutta ei muuta sen vakavampaa. Pentu saisi siis tulla ja ajattelin, että se voisi virkistää Simbaakin, kun olisi taas kaveri. No, vähän toisin kävi...Tässä harvinainen otos 1.11-13, kun Roope oli ollut meillä kuukauden.

Ehkä tein itse virheen, kun päästin Roopen suoraan Simban luo jo ensimmäisenä iltana, mutta enpä minä tajunnut, että näin vanha kissa ei  välttämättä hyväksy uutta kaveria niin helposti. Tulihan niistä Ossinkin kanssa niin  nopeasti hyvät kaverit, mutta Simba oli ollut silloin nuori...Simba ei siis hyväksynyt Roopea ollenkaan. Roope yritti tietysti haastaa Simbaa leikkimään, mutta iso mörökölli ei muuta kuin läppäsi tassulla ja tuhahti pienen yrityksille. Onneksi Roope on niin iloinen ja välitön luonteeltaan, että ei se häntä tuntunut hetkauttavan, vaikka meistä ihmisistä se olikin säälittävää Roopen kannalta. Ei niillä mitään tappeluja ole ollut, voivat syödä yhdessä sulassa sovussa ja pötköttelevät saunan lauteilla yhdessä, mutta aina on pieni "hajurako" kuitenkin. Tässä pojat kai niin lähellä toisiaan kuin mahdollista.

Marraskuussa 2013 sitten Simba lopetti syömisen ja kyhjötteli vain lauteitten alla, joten vein sen eläinlääkäriin. Kokeissa ei ollut mitään ihmeempää, ja täällä Turussa sanottiin vaan päivystyksessä, että sun pitää saada se syömään! Voi herran jestas. Ei vaan alkanut syömään ja vein sen, totta kai, Felinaan heti maanantaina. Ja kappas, ilmeni, että sillä oli verenpaine taivaissa ja se oli aiheuttanut pöpperöisyyden ja sen myötä ruokahaluttomuuden! Lääkitys verenpaineeseen ja tilanne korjaantui sillä. Kiitos Felinasta! Lääkitys jatkuu lopun elämää ja lisäksi ruokahalulääkettä ja annan myös vitamiinilisää, kun on näin vanha kissa kyseessä. Ja lääkettä ummetukseen, mutta siitä enemmän Terveysasiaa-sivuilla, kuten myös lääkkeiden antamisesta kissalle meidän tyyliin. 

Simba hyppää edelleen tuoleille, sohvalle ja pääsee mun sänkyynkin, vaikka ei nykyään juuri tule yläkertaan. Kinkku/Kevytlevi herkkupalansa se hakee aamiaispöydästä ja sen jälkeen hänet pitää nostaa tiskipöydälle juomaan hanasta. Alla Simba juomassa ja Roope tarkkailee vieressä.

Muruseni kanssa käydään ulkoilemassa joka päivä, jos sää vain sallii ja aurinkoisina päivinä istuskellaan terassilla nauttimassa lämmöstä. (Pupusellani on muuten tosi hyvä muisti: heti eka päivänä talven jälkeen se suunnisti terassin takaosaan, jossa kesällä on sohva, jolla Simba tykkää pötkötellä. Sohva vaan ei ollut siellä vielä, kun kesäkalusteet on varastossa. Ilme oli hölmistynyt ja näkemisen arvoinen!) Nautimme toistemme seurasta joka päivä :)

Vuosi 2016: Simba vanhenee silmissä. Keväällä vielä hyppäsi sohvalle itse, nyt ei enää, vaan odottaa, että hänet nostetaan sinne. Liikkuminen on tullut huonommaksi, vaikka pääsee vielä portaat yläkertaankin ja liikuskelee kyllä ympäri taloa. Kesällä on selvästi nauttinut hirveästi ulkoilusta, köpöttelee nurmikolla ja yritti jopa pyydystää itikoitakin :) Sehän oli hänen bravuurinumeronsa nuorena. Herra oli oikea kärpästen kauhu!

Syyskuussa käytiin vuositarkastuksessa ja Simballa todettiin munuaisten vajaatoiminta. Sehän se vanhojen kissojen vitsaus on, ja yleisin kuolinsyy...No, tällä kertaa en siitä niin kauhistunut, niin kuin silloin 2008, kun Ossi sai diagnoosin. Tämä on tuttu juttu, ja ihmehän se olisi ollut, jos Simballa ei olisi ollut munuaisissa mitään. Krea ja Urea koholla ja kaliumvajetta, joten fosforin sitojaa ja kaliumlisää tarvitaan.  Onneksi Simba ottaa lääkkeensä nykyään kiltisti :). Päivä kerrallaan mennään, kuten jo pari edellistä vuottakin.

Vuosi 2017: Ukkosestani pupusestani on todella tullut vanhus. Ei tule enää yläkertaan, vaikka muuten liikkuukin talossa paljonkin. Omalle koripedille pitää kömpiä vielä korkeimman laidan kohdasta! Kun Simba kuulee, että keittiössä laitetaan ruokaa, pappa on kyllä kärppänä paikalla: jos vaikka jotain herkkuja saisi? Ja pappahan saa, totta kai! Iltaisin Simba tulee toisinaan pyytämään, että hänet nostetaan sohvalle ja siinä sitten nukkuu ja kehräilee hiljakseen. Kesä 2017: Kesän tullen kunto huononi ja oli selvää, että yhteinen aikamme alkoi olla vähissä. Tuli pahaa virtsavaivaa, ja lopulta kaikki vain tuli läpi. Jouduin tekemään elämäni raskaimman päätöksen ja päästämään Simban Ossi luo, tähdeksi taivaalle. Niin paljon kuin olin toivonut hänelle lähtöä unesta, kotona, ei sitä meille suotu. Sanotaan, että on rakkautta myös osata päästää irti ja luopua ja niinhän se on, mutta tätä surua ja tuskaa se ei vähennä yhtään. Hyvää matkaa, rakas Simba. Olit erityinen kissa kaikkien erityisten joukossa, kuten Ossikin. Ehkä tapaamme vielä joskus...