Simba parhaassa iässään

Simba muruseni, ukkoseni, pupuseni, upuseni-pupuseni, herra pitkäviiksinen ja onhan noita, lempinimiä! Hauskinta niissä on, että ukkoseni tuntee varsinkin murun ja pupun lempinimistään. Simbahan on uskomattoman fiksu, me sanottiinkin sitä nuorempana kissamaailman Hercule Poirotiksi, eikä vähiten muhkean masun takia ja upeitten viiksien, jotka tosin olivat paljon pitemmät kuin esikuvallaan. Tämä herra on aina tuntenut arvonsa ja käyttäytynyt sen mukaan. Vähän arka Simba on ollut vieraita ihmisiä kohtaan, toisin kuin Ossi, joka teki tuttavuutta kaikkien kanssa!   (Takana vasemmalla muuten se pieni pehmokissa, jota Simba kanniskeli ennen Ossin tuloa :) )

Simba hyppeli nuorena minne halusi, muut minne pääsivät... Eikä rikkonut koskaan mitään, vaikka mulla on aina ollut tavaraa huushollissa. Muut lelut eivät ukkoistani kiinnostaneet, ainoastaan leluhiiret, joita se kantoi heitettäväksi mielellään. Varsinkin portaissa oli kiva leikkiä hiiren hakua ja heittoa! Se keksi leikin itse, ihan kuin Tomi aikoinaan. Ulkoilua harrastimme hihnassa jo pienestä pitäen. Valjaat tulivat mukaan myöhemmin, kun tämä Herra Houdini taikoi itsensä kaulapannasta ulos muutaman kerran, kun syreeenipensaat houkutteli enemmän kuin mamin pyynnöt jatkaa matkaa. Ne syreenit nimittäin olivat kuin huumetta Simballe! Niissä kai on jotain, mistä kissat huumaantuu. Ei auttanut edes vihellykset, kun herra jumi syreeneiden alle.

Simballa ja minulla on ollut nimittäin aina spesiaalikutsu: minä vihellän ja Simba tulee silloin aina luo! En muista, koska se alkoi, ja mistä se keksittiin. Kai mä vaan olin viheltänyt ja Simba reagoi siihen? Toinen on kyllä kehotus espanjaksi:"Venga, vamos"! Ja silloin mennään :) Kielimiehiä nämä birmakisuni ovat olleet.

Simballa ja Ossilla oli aitaus Inarin aikoina, missä ne olivat kiinni ja jossa niillä oli omat isän tekemät honkamökit. Tässä Ossi-muru omassaan.

Erään kerran olin saada halvauksen, kun Simba ei ollutkaan aitauksessa. Voi jessus. Minä hakemaan ja huutelemaan talon taakse, ympäri aluetta, ei kissaa missään! Vilkas tie vieressä ja metsä tien toisella puolella. Mitä jos mä en löytäisi sitä ikinä mistään??? Hysteria hiipi mieleen. Painelin tien toiselle puolelle metsään, huutelin Simbaa: ei mitään havaintoa. Palasin omalle pihalle ja uudelleen talon taakse ja jostain ihme syystä vilkaisin päältä ajettavan ruohonleikkurin alle, ja kappas vaan, äijä kyyristeli siellä ja varmaan naureskeli itsekseen. Siinä opetus sulle, mami! Voi taivas sitä helpotuksen määrää! Ukkoseni oli taiteillut itsensä ulos kaulapannasta ja lähtenyt tutkiskelemaan omin päin takapihaa. Onneksi ei sen kauemmas...Valjaat siis herralle, ettei tapahdu toiste! Alla suuri seikkailija rannalla.

Simballa oli tapana hakea aina aamiaispöydästä siivu juustoa ja päälle Voileviä. Herra söi sen sivistyneesti tuolilta, vain etutassut pöydällä. Nykyään ummetuksen takia juusto tosin on vaihtunut kinkun palaan...

Ossin höpötyksiä Simba katseli toisinaan sellainen ilme naamallaan, että "voi taivas tuota toopea..". Hyvä, ettei huokaissut raskaasti ja puistellut päätään. Vaikka en minä ole varma, taisi se toisinaan niin tehdäkin! Simba on sellainen tuhannen ilmeen kissa, ihan oikeasti. Sen naamasta kyllä näkee, millä tuulella se on ja melkein senkin, mitä se miettii. Masentuakin se osaa, (juu, kyllä!) ja silloin sitä pitää hyvitellä ja paijata, että paha mieli unohtuu. Siitä ensimmäisestä epilepsiakohtauksestakin se masentui niin hirveästi, ja luulen, että paijailu, juttelu ja sen kanssa oleminen auttoivat selviämään siitä takaisin elämään.

Simballa on ollut aina tosi kaunis ääni, oikea kisu-Pavarotti parhaimmillaan. Osaa se valikoiman satamajätkän hävyttömyyksiäkin ja silloin on oksat pois, kun niitä tulee! Temperamenttia sillä on ollut vaikka muille jakaa, vaikkei se vihainen ole koskaan ollut.

Toisaalta Simba on ollut aina mamin poika, oikea mussukka. Joskus ilmeni Ossinkin kanssa mustasukkaisuutta, vaikka ne kavereita enimmäkseen olivatkin. Tässä mamin yykyssä molemmat, tosin Simba yleensä hermostui lopulta sylin ahtauteen ja häippäsi. Ossi taas oli sellainen, että vaikka Simba olisi ollut jo sylissä, se tuli vaan tyyliin: Minä tulen kans!

Ossin lähdön jälkeen Simbasta tuli vanha hetkessä. Se tavallaan yllätti minut, koska siihen asti se oli ollut niin kuin nuoret pojat, vaikka ikää oli jo 15 vuotta. Mutta siitä enemmän Simban vanhuus-sivulla.