Ossin sairaus, CRF

Ossin vei lopulta krooninen munuaisvika, CRF, cronical renal failure, joka on kai yleisin vanhojen kissojen kuolinsyy rodusta riippumatta.

Sairaus todettiin Rovaniemellä keväällä 2008, pari kuukautta ennen muuttoa tänne Etelä-Suomeen. Ossi oli normaalissa hammaspuhdistuksessa ja verikokeissa ja niissä paljastui munuaisvika. Urea oli noin 18, krea 280 paikkeilla. Se oli valtava shokki minulle, enhän minä tiennyt koko sairaudesta mitään! Ell vaan suositteli munuaisdieettiruokia ja olivat klinikalla pahoillaan, niin kuin se olisi menoa hetkessä. Käytin Ossia toisellakin lekurilla, joka antoi noin 3 kk elinaikaa Ossille, kun sitä kysyin. Aina vaan pahempaa. Itkin päivätolkulla Ossin kohtaloa ja soitin sitten Helsinkiin Felinaan, koska olin sieltä saanut apua ja hyviä neuvoja Simban epilepsia-asiassakin.

ELT Suvi Pohjola-Stenroos antoi enemmän toivoa ja puhelun jälkeen omakin olo oli ihan toista! Sain ohjeet syöttää mitä vaan ruokaa, jos ei munuaissafkat maistu (niin kuin ei maistuneet, märkäruoka etenkään, kuivat niinkin). Fortekoria ei kuulemma ollut järkeä antaa, jos ei ole verenpainetta (ja sitähän ei Rovaniemellä voitu mitata, kun ei ollut kissalle sopivia laitteita, niin kuin ei sopivaa ultraakaan!!!). Ossin olo oli hyvä, ei oksentelua, ei muuta kuin huonohko ruokahalu välillä ja runsas juominen. Ja toisaalta se oli ollut vähän nirso aina ja Simbakin on tykännyt juoda vettä, vaikka sillä ei munuaisvikaa olekaan.

Täällä Turussa käytin sitten säännöllisesti verikokeissa ja tauti pysyi kurissa, arvot olivat neljän vuoden ajan suunnilleen samat, joskus jopa paremmatkin. Paino pysyi samana eli noin kolmessa kilossa sentään. Ei Osku koskaan mikään iso kissa ollut ollutkaan Simbaan verrattuna. Sairauden kanssa voi elää hyvällä hoidolla (ja tuurilla) vuosia.

Käänne huonompaan tapahtui elokuussa 2011, kun Ossi sai pahan virtsarakon (ja munuaisaltaan?) tulehduksen. Se lakkasi syömästä, oli apaattinen ja siksi vein sen eläinlääkäriin. Siellä ell vain pahoitteli ja ehdotti viimeistä piikkiä...sanoi, että nesteyttää voidaan, mutta ei juuri muuta. Halusin nesteytyksen, koska en voinut yhtäkkiä tehdä päätöstä luopumisesta, sen verran kamala shokki se oli. Oli tietysti perjantai (eikö aina, kun jotain sattuu?) ja nesteytystä piti jatkaa päivystyksessä, jossa 2 ell:ä sanoi samaa kuin klinikalla, jossa yleensä olin käynyt. Tosin klinikan vakilääkäri ei ollut paikalla, vaan lomalla, totta kai.

Ossi oli nesteytyksessä lauantaihin, jolloin arvot olivat vähän laskeneet, urea oli nimittäin 64 ja krea noin 800...Hain sitten Ossin kotiin ja päätin viettää sen kanssa kotona viimeisen viikonlopun. Ihan vihoviimeisenä keinona soitin maanantaina Felinaan, jonne Suvi lupasi ottaa Ossin sisään heti tiistaiaamuna. No, ei kun kissa autoon aamuhämärissä ja menoksi. Helsingissä oltiin klo 7 ja Ossi tutkittiin ja paljastui, että sillä oli virtsarakontulehdus, joka oli romahduttanut tilan. Voi hel...tti! Eivät siis olleeet osanneet tai välittäneet tutkia ja tulkita veriarvoja täällä, vaan ehdottivat vain lopetusta!!! Suvi otti Ossin sisään sairaalapotilaaksi Felinaan, jossa se oli torstaihin asti tiputuksessa ja tehohoidossa ja toipui. Me majailtiin Ellun kanssa Omenahotellissa sillä välin, että voitiin käydä poikaa päivisin katsomassa, rapsuttelemassa ja paijaamassa, ettei ressukka olisi luullut, että ollaan hänet hylätty kokonaan.

Kotihoito muuttui tai paremminkin alkoi siitä. Nyt tuli Fortekor, Kaliumlisä, Renalzin, ruokahalulääke, pahoinvointilääke varalta, Pepsid mahdolliseen närästykseen...ja kotinesteytys nahan alle joka 3. päivä! Mä olin kauhuissani. Miten mä osaisin tehdä sen nesteytyksen itse??? Miten ihmeessä se onnistuisi? Ja kaikki ne lääkkeet...ja vielä 3:n viikon antibioottikuuri päälle. Voi apua! Halusin silti yrittää, koska Ossilla tuntui olevan vahva elämänhalu, enkä halunnut luopua siitä, jos hoito oli kerran olemassa. Suvi opetti neulan pistämisen kylkeen fleecekankaan avulla ja sitten kotiin potilaan ja lääkearsenaalin kanssa.

Se tulehdus muuten tuli todennäköisesti puupellettihiekasta, johon olin vaihtanut, kun vaki-sepioliittihiekkaa Sanicattia ei enää saanut mistään. Puupelletissä eloperäisenä voi kasvaa kuulemma bakteereja, ja munuaisvikaiselle se voi olla tuhoisaa, kuten nähtiin. Eihän se terveillä kissoilla ole mikään vaara. Voi minä tollo, minkä olin tehnyt!!! Mutta enhän mä tiennyt... Hiekka vaihtui paakkuuntuvaan Super Carinoon.

Alussa lääkkeiden antaminen oli yhtä tuskaa, Ossi kuolasi ja sylki ne pois. Yritti tassuilla huitoa mun käden pois ja siinä samalla sain mukavia haavoja käsiini. Epätoivo iski kunnolla. Ei tulisi mitään, enkä voisi auttaa pikkuressukkaa vaikka kuinka haluaisin. Nesteytys oli loppujen lopuksi helpoin tehtävä! Tippapussi keittiön lamppuun roikkumaan, sisko avuksi avaamaan se, kun olin pistänyt siipineulan Ossin kylkeen ja avot, neste meni. Aluksi en tajunnut, että potilaan voi antaa nousta vaikka istumaan, kunhan neula pysyy sisällä sen 10 minuuttia. Nopeasti siitä tuli rutiinia sekä kissalle, että minulle. Lopulta pystyin tekemään sen koko homman yksinkin ja Ossi antoi nesteyttää niin kiltisti. Ehkä se huomasi, että siitä tuli parempi olo? 

Lääkkeiden antoon tuli avuksi ensin Pill Pocket's (amerikkalainen tuote, jota ei Euroopasta saa) ja sitten Easy pill, vastaava, jota saa klinikoilta, apteekeista ja jostain eläinkaupoistakin, kuten Turussa Petolasta. Siitä leikataan pala ja sen sisään lääkkeet paloina tai jauheena ja se kissan kurkkuun. Ihan ehdoton apu lääkinnässä! Sen kanssa Ossin lääkitys sujui melkein aina kuin Strömsöössä, jos vaan itse en antanut sitä huolimattomasti.

Lääkekuurin jälkeen tulehdus näytti parantuneen, mutta ilmaantui taas parin viikon päästä, voi ei...Uusi kuuri päälle, tällä kertaa 6 viikkoa ja Xeden antibiootti, joka ei muuten ollut pahanmakuinen Ossin mielestä, toisin kuin ensimmäinen. Siis oikeasti 6 viikkoa. Olinhan mä jo siinä vaiheessa netistä englantilaisilta ja amerikkalaisilta sivuilta lukenutkin, että kissan virtsarakontulehdus voi vaatia 6:n viikon antibioottikuurin. Se sitten tehosi, eikä tulehdusta tullut enää. Mitään elinaika-arviota Suvi ei suostunut ymmärrettävästi sanomaan, joten mentiin päivä kerrallaan ja oltiin iloisia jokaisesta päivästä Ossin kanssa. Hammashoidoissa käytiin (muutama hammas jouduttiin poistamaaankin parodontiitin takia) ja pari kertaa ummetuksen vuoksi suolen tyhjennyksessä, mutta muuten meni hyvin. Ossi oli reipas ja nautti kauheasti kesästä 2012 ja joulusta. Siitä ei olisi huomannut, että on mitenkään sairas. 

Huhtikuussa 2013 syöminen huononi taas lääkkeistä huolimatta, ja Ossi muuttui apaattiseksi. Ajattelin, että jos sillä on hampaissa jotain ongelmaa ja varasin ajan Felinaan, jossa olin Ossia viimeiset vuodet käyttänyt. Paljastui vakava anemia ja fosfori/kalsium suhde oli karmea, aivan liian korkea. Ossi oli vapun Felinassa ja pääsi sitten kotiin viikonlopuksi. Saimme anemiaan Eprexiä pistoksina. Ossi ei siitä enää kuitenkaan toipunut, vaan 8.5 sai todennäköisesti veritulpan jalkaan ja tiesin, että se on menoa. Ehdin juuri eläinlääkäriin, kun se kuoli syliini ennen kuin lääkäri ehti edes tutkimushuoneeseen. Minun pieni taistelijani joutui lopulta luovuttamaan vakavan sairauden edessä. Niistä lähes kahdesta lisävuodesta Ossin kanssa olen kuitenkin ikuisesti kiitollinen Suvi Pohjola-Stenroosille, jota ilman ne olisivat jääneet kokematta. Joka tapauksessa Ossin tarina oli menestystarina tässä kamalassa sairaudessa ja uskon, että Ossi jäi myös Suvin mieleen positiivisesti, koska se oli todella erityinen kissa kaikkien erityisten joukossa.

Kissan elämänlaatu on hoidossa tärkeintä, eikä mielestäni missään nimessä saa pitkittää elämää, jos kissa kärsii. Ossia olin päättänyt hoitaa ja hoidattaa niin kauan, kuin se oli järkevää ja siitä oli apua. Ossi otti lääkkeet niin kiltisti, hyvä luontoinen ja kiltti kun oli muutenkin, joten sen hoitaminen oli helppoa. Jokainen tapaus on kuitenkin erilainen.

"Every step I take, every move I make
Every single day, every time I pray
I'll be missing you
Thinking of the day, when you went away
What a life to take, what a bond to brake
I'll be missing you

...somebody tell me why

On that morning
when this life is over
I know
I'll see your face

Every night I pray, every step I take
Every move I make, every single day
Every night I pray, every step I take
Every day that passes
Every move I make, every single day..."